Thinking about future

niin kaameelta kun tää kuulostaaki, mä en oo tänä yönä nukkunu silmäystäkään. on sitten syynä mun liian pitkät päikkärit tai se, että oon vaan tänä yönä miettinyt ihan liikaa asioita.

Mulla ois enää n. 2kk ja kolme viikkoa jäljellä, sitten kaikki ois ohi. Muistin kun tulin ja 3kk meni niin nopeesti, ettei ehtiny ees kissaa sanoo. Tää loppu aika menee samaa vauhtia, viikot täyttyy kavereiden kanssa hengailusta/lenkkeilystä ja muutenkin haluun viettää aikaa perheen kanssa.

Mä en vaan ehkä kestä sitä, että kohta pitäs olla takasin ja sitten onkin paluu normaaliin Suomi elämään. Mä tiiän jo muutaman tyypin kun tulee vaihtariksi meille päin, niin saan jatkaa mun vaihtari elämää niitten kautta, näyttää niille parhaat paikat ja auttaa samal tavalla kun mua on autettu täällä! Joo kaverit, jos luette tätä, mulla on ikävä teitä ja perhettä/sukulaisia myös, en haluu, että ymmärrätte loppu osaa tästä tekstistä mitenkään väärin.

Oon nyt jo alkanut miettii ihan liikaa, miten pääsen äkkii lukiosta pois ( tietysti hyvillä arvosanoilla) ja miten pääsisin uudestaan taas lähtemään. Maailmassa on niin monta paikkaa missä käydä, niin monta kieltä mitä voi oppia ja niin monta uutta ihmistä, joita en oo vielä tavannu. Ja mä haluun nähdä kaiken.

Mä haluun mennä Brasiliaan, oppii sambaa, juhlia ja puhua portugalia. Mä haluun mennä Espanjaan, koska se on Euroopassa, oppia espanjaa ja tanssia yö myöhään uusien kavereiden kanssa. Mä haluan mennä Austaliaan ja saada aussi - aksentin mun puheeseen ja oppii surffaamaan. Costa Rica, Filippiinit, Ecuador, Bahamas, USA, Argentina, Portugali, Singapore, Etelä-Afrikka, Thaimaa, Britit ääh mä haluun joka paikkaan, mutta valitettavasti voin vaan olla yhessä paikkaa kerrallaan. Ja samalla kun lähen Kanadasta, mä tiiän, että mun sydän jää tänne.

 

Mulla tulee oleen kovii aikoja miettii, mitä mä oikeesti haluan mun elämältä. Luulin, että ois asiat ollu pikkuhiljaa selkenemässä, mutta joka päivä mun ajatus muuttuu. Haluun olla 3 eri paikkaa samaan aikaan, Suomessa, Kanadassa ja jossain muualla. Mä haluan viettää elämäni parasta aikaa mun suomi kavereiden kanssa, puhua ja vitsailla suomeksi ja olla 100% oma itteni. Vaikka enkku sujuu jo tosi hyvin, oon aina eri ihminen kun suomessa. Ja silti, mä rakastan sitä fiilistä kun oon jossain missä en tunne ketään, eikä kukaan tunne mua. Se fiilis kun sä ekaa kertaa osaat mennä uusiin paikkoihin ite ja saat uusia kavereita, se on ihan mahtava. Musta on tullut ihan tosi sosiaalinen täällä ja semmonen huoleton. Mä voin mennä kauppoihin ja jos sattuu hyvä biisi soimaan, minähän laulan mun kaameella äänellä ja voin vaikka vetästä pienet tanssiliikkeet. Tekisinkö mä suomessa näin? En todellakaan.

Ja sitte mä haluun matkustaa ja nähä mun vaihtari kaverit. Mitä mä oikeesti teen ilman niitä?

Oon niin hukassa kun voi vaan olla, nykyset vaihtarit onko teillä sama fiilis?