5. marraskuuta 2011

ei oo pilvilinnoja olemassa

ei ainakaa mun elämässä

enneku alotan, ei en oo tulossa takasin. en vihaa Kanadaa ja en vaihtais hetkeekää pois.oon kiitollinen kaikesta ja arvostan niin paljon kaikkea mitä mun takii on tehty et oon nyt täällä.

joskus vaan pitää olla realistinen. tekis mieli käyttää voimasanoja kuvailemaan kui paljon mua ärsyttää kaikkien kaupallisten yrityksien mainokset pilvilinnoista ja täydellisestä vuodesta, joita tulee vielki mun sähköpostiin. mut sitte ku sä oikeesti olet täällä, niin tuleekin pitkä pitkä pudotust sielt pilvilinnoista: tähän on ihan oikeeta elämää.

Oon ollu täällä nyt melkeen 3 kuukautta. hyvii päiviä on ollu paljon enemmän ku huonoja. mut silti. miks kukaan ei koskaan puhu niistä huonoista päivistä? ei uskalla kertoa kellekkään, et se mitä oot eniten halunnu ei ookkaan aina semmosta kun olit ajatellu. tänään on perjantai, mul on huono päivä. mä puhun nyt.

koulussa menee jo vähän paremmin. mulla on yleensä joka tunnilla ees joku, kun sanoo jotain. enää mun ei tartte  pelkää että joudun olemaan ruokatunnilla yksin. yleensä mä puhunki. joskus mä vitsailenki. 2 ihmist on se raja. sillo mä oon noora, mut jos on 3 ihmist mä vaan meen ihan lukkoon. must tulee noora jota en tunnista, se ujo ja hiiri hissukka, se kenest kukaa ei jaksa huolehtia, jos se vaik jossain kohtaa avais suunsa.

vapaa-aika on se ongelma. mun kaikki hyvät kaverit on yli 18. niillä on omaki elämä, enkä voi olettaa et ne aina jaksais tehä mun kanssa jotain ei juhlintaan liittyvää väkisin, sen sijaan kun ne vois mennä pitämään hauskaa muitten kanssa. perjantai illat on kaikista raskaimpia. ikävöin tosi paljon kavereita ja sitä et kotona mä en istuis nyt täällä kirjottamassa tätä, perjantai iltana. musta tuntuu et mun jotkut koulukaverit vaan tekee töitä. tai sitte ne ei tee mitään. jos ehdotan jotain tekemistä kaikki on heti tulossa, mut sitte kun on jo liian myöhästä muuttaa suunnitelmia, kaikille tuleekin jotain menoa ja sitten on noora taas ilman ketään. mulla on hirvee stressi siitä, et koko loppu vuosi menee samalla tavalla, ilman mitään oikeita kavereita ja ilman mitään porukkaa kenen kanssa voisin olla se noora, joka siellä kotonaki on.

on okeesti tosi raskasta huomata, et loppujen lopuks mä oon täällä ihan yksin. vaik mulla on hyvä perhe ja paljon aikuisia tukemassa niin silti sä oot yksin täällä. oon kasvanu henkisesti ihan sairaasti. täällä on vaa ihan pakko, muuten ei pääkoppa kestä.

jos olisin oikeen viisas niin lopettaisin kirjottamisen nyt ja menisin nukkumaan. sekavaa tekstiä, mut sillon ku itkettää ni on vaan helppo pistää kaikki tekstiks nii ei tunnu nii pahalta. en taho pelästyttää ketää mut sen vaan sanon et ihan elämää tää on.
pilvilinnoja on vaa saduissa. aamen


22 kommenttia:

Kata kirjoitti...

osasitpa kirjottaa osuvan tekstin, kuvaa tosi hyvin munki tunnelmia. todellakin, mitä vähemmän ihmisiä sitä helpompi on olla oma ittensä... toivottavasti ei haittaa jos linkkaan tän sun tekstis mun blogiin joskus :-)

roosa kirjoitti...

NOORA IHAN SAMOILLA LINJOILLA!!!!!!! puit mun tunteet sanoiks, lav jyy <3

Henna kirjoitti...

Voi Noora, koita pärjätä! Samalla surullinen mut opettava teksti. Oot rakas <3

Meri kirjoitti...

et oo yksin ajatustes kanssa, ajattelen usein ihan samanlailla! tosi hyva teksti:)Tuntuu etta on kavereita mutta silti ei ne tosissaan jaksais sun kanssa viettaa aikaa, kuhan viettaa ku on ns."pakko". Ja ruokailuissa kaikilla on omat jutut, joissa ne puhuu jostai vanhoista jutuista joista et ees voi tietaa, joten sun on vahan mahoton heittaa jotai juttua sinne valii tai sit ne vaan puhuu niin nopeesti ja kayttaa sellasta nuorisoslangia ettet kerkee ymmartaa ees mita ne puhuu ennenku 5 min jutun jalkee jonka jalkeen on vahan myohasta enaan sanoo mitaan.
Mut silti taa vuos opettaa meita ja kasvetaan ihmisina ihan sairaasti ja taa on kumminki vaan yks vuos meijan elamasta, koitetaan nauttia siita ny taysilla, ja uskon etta kylla taa viela paremmaks muuttuu! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Noora! Oppimassa sä siellä olet ja hienoa jos olet jo paljon oppinutkin! Huonoja päiviä on joka paikassa mutta hyviä päiviä Edmontonissa on vain nyt sun vaihtarivuonna!! Vuoden jälkeen ikävöit taas sinne takaisin missä nyt saat olla! Puhu siellä hosteillesi, käy siellä Donin hotellissa ja luistelemassa moolissa ym. ym. Kun jaksat hymyillä ja olla aktiivinen niin kyllä se sitten hyvältä tuntuu!! Jätä stressaaminen muille, ei sulla ole siellä mitään syytä stressata.. Täällä kaikki hyvin ja sä olet meidän mielessä jatkuvasti!! T: Iskä

ammE kirjoitti...

Härje god että osasit tiivistää hyvin, koska IHAN samoilla linjoilla olen. Jaksa yrittää, ja sun blogia on hauska lukee koska sama maa, mutta kuitenki ihan eri, koska eri oon quebeckissä. Mutta ihana tietää että täällä on joku toinen suomalainen joka elää läpi saman, ja lukee sun kokemuksia.

Tsemiä.

Mari kirjoitti...

Ihanaa kuulla, etten ole ainut, joka tuntee näin! Voimia sinne länteen :)

Noora kirjoitti...

Kata - ei haittaa :) ja tuntuu jotenki helpottavalta, et täällä on joku toinenki samoilla fiiliksillä!

Roosa - :) love you too <3

Henna - juu kyllä mä pärjään, yleensä kaikki on jo nii paljon paremmin ku nukkuu, mut päätin vaan kirjotella mun ajatuksista kun oli huono päivä niin tietää tulevat vaihtarit ettei joka päivä voi olla hyvä päivä! sinäkin olet <3

Meri - jep seuraavana päivänä tuntuu taas niin paljon paremmalta :) ja on täällä enemmän niit hyviä kun huonoja asioita ! kyllä se siitä kun vaa yrittää tarpeeksi kovin ! tsemppiä sinne !

Isi - Jep ei huolta kaikki taas hyvin! päätin vaan vähän kirjotella. teki mun mielessä!

ammE - jep yritetään kovin!! kiitos paljon :)

Mari - kiitos samoin sinne:)

Milla kirjoitti...

moikka! tiiät kyllä jo että mulla on ollu ihan samat fiilikset jo jonku aikaa mutta tänään yks mun kaveri oli meillä ja nyt musta tuntuu että mulla on ''amerikkalainen paraskaveri''. tiiän miten vaikeeta on saada ees se yks kaveri mutta tää tyttö kyllä about pelasti mun vuoden! jos ikinä vaan mahollisuus niin pyydä joku kiva tyttö (miksei poikaki) teille hengailemaan koska se että ois ees se 1 kaveri johon tukeutua. tiiän että toi on hankalaa mutta ainakin mulle yks suurin suruntuottaja oli just se että ei ollut kavereita ja olin ihmisten seurassa ujo ja siksi vaikeasti lähestyttävä. tsemppiä sinne ja jos sulla on ikinä yksinäistä niin mä oon aina täällä rajan takana;) luv u<3

Noora kirjoitti...

milla - jeje ! oon onnellinen sun puolesta! itekki pitäs varmaa koklaa :) kiitti paljon lov u too <3

Maija kirjoitti...

Mulla on välillä ihan sama fiilis! Enkä voi olla aattelematta että jes, kohta tulee 3kk täyteen, enää 7 jäljellä! Kuulostaa kauheelta, mut niin se vaan on. En voi sanoo että tyyliin koulussa mulla ois kivaa. Mielummin jättäsin koko koulun pois. Päivät on ihan tavallisia, ja joskus, mutta aika harvoin tulee niitä oikeesti hyviä päiviä. Mut toivon et saan vaihettuu koulua, ja oikeesti se pitää paikkaansa, että keväällä sit menee paremmin. Niin oon kuullu. :) Ehkä meille käy ihan samalla tavalla! Ehkä tää on vaan vasta sitä alkujäisyyttä.. Mulla on muuten ihan sama noitten isojen ryhmien suhteen. Oon heti hirvee hissukka jos on enemmän ihmisiä. Tuntuu et oon jotenki muuttumassa tylsäks hiirulaiseks, vaikka Suomessa oon se aina kenen jutuille nauretaan ja joka selittää koko ajan.. Mut hei, tsemppiä sulle, tiiän täysin miltä susta tuntuu! :)

Yuukkis kirjoitti...

Vähän tuosta sun tekstistä huomaan, että siellä ihmisten käytös on vähän tätä tyypillistä pohjoisamerikkalaista...

Ensin luvataan, sitten perutaan... Sitten myöskin sitä, että kehutaan ja "nuoleskellaan", mutta todellisuudessa ei välitetä paskan vertaa. Jep. Samaan olen törmännyt täällä maan itäpuolella.

Suoraan sanottuna minua vituttaa olla täällä, mutta Suomessa vituttaa enemmän. Rakastan tätä kanadalaista poikaystävääni, mutta ihan liian usein se raastaa mun hermoja, kun se käyttäytyy kuin 15- vuotias (se on 19)

Sellasta se on, täällä ei oo porukka niin suoraselkäistä kuin Suomessa. Ihmiset on rennompia ja iloisempia, mutta samalla jokseenkin julmia. En tiedä onko se sitten parempi, kuin rehellinen ja aito, mutta masentunut ja juro suomalainen.

Voimia. Koitetaan kestää kumpikin täällä vaahteramaassa. On niitä hienojakin päiviä jolloin aurinko paistaa risukasaan. Mulla enää 3vk työharjoittelua ja takas Suomeen 4kk: ksi. Sitten muutto tänne.

Juulia kirjoitti...

Voi Noora, voimia ja haleja <3

Oon käyny läpi nuo samat tunteet, ja välillä musta tuntuu vieläki tuolta. Ja vaikka eilen kirjotinki facebookiin, että oon onnellisempi kuin koskaan, niin ei musta siltä tunnu koko ajan. Todellakaan.

Musta on mahtavaa, että sää kirjotit nuin rehellisen tekstin, koska normaalisti näistä tunteista ei ikinä puhuta blogeissa.Oot aivan ihana, muista että me vaihtarikamut ollaan kaikki tukena, jos sitä tarttet!

Noora kirjoitti...

Maija - ääh jotenki helpottaa kuulla et muillaki on vähän tätä samaa, vaikken nyt kellekkään tämmöst oloo haluiskaan ! mustaki tuntuu et kyl se täst lähtee nousemaan. Ja oon lukenu sun blogia, toivon et toi koulun vaihto onnistuu, jos siltä tuntuu! tsemppiä sulle sinne ruotsiin !!

Yuukkis - joo välillä tuntuu, että oon joko kasvanu henkisesti ihan sairaasti tai sitte jotkut ihmiset käyttäytyy tosi lapsellisesti. Toi peruminen on kyllä jotain niin ärsyttävää, en varmaan ikinä totu siihen! mutta joo toi on totta, kyllä tää tästä ! tsemppiä sinnekkin ja vie mun puolest terkkuja suomeen:)

Juulia - kiitos paljon <3 oon niin happy et sulla menee hyvin, kyllä tää tästä paremmaks muuttuu:) on vaa varmaa se "huonompi" vaihe menossa! ja joo säkin oot aivan ihana ja tuntuu paljo paremmalt ku tietää et mul on aina vaihtarikaverit :) <3

Eerika kirjoitti...

Samoilla mennään.. ollu täällä jo 4kk ja tuntuu ettei vielkään oo löytäny kunnon kavereita ja sellasta porukkaa.. Muutamien ihmisten kanssa voin olla oma itteni, mutta just kun on enemmän ihmisii meen ihan lukkoon. Ja monen monta kertaa käynnyt samanlailla että ensin suunnitellaan ja sitten perutaan.. Toi sun teksti kuvastaa niin paljon mun ajatuksia!! Mutta toisaalta ihana että sulla on rohkeutta kertoo tää, mulla ei oo ollu. Ja toisaalta helpottaa mun oloo ettää en oo ainoo joka tuntee näin..

Anonyymi kirjoitti...

Oon lukion ykkösel ja meijän koulussa on muutama vaihtari. Ku sain tietää tän, mä olin innoissani et pääsen tutustuu näihin vaihtareihin ja näin. Noh 3 kk menny ja oon puhunu vaa yhelle vaihtarille... harmittaa hirmusesti se et oon niin ujo etten kehtaa mennä tost noin puhumaan niille. Mut tää postaus sai miettimään et jos neki vaihtarit tuntee olonsa yksinäisiks joten mä aijon kerätä rohkeuteni ja mennä tutustumaan kunnolla ees yhteen niist vaihtareist! :)

Noora kirjoitti...

eerika - jos lukee näit kommenttei nii voi vaan todeta et tää on vissiin ihan normaalia! Se on kuitenki aikaraskasta välillä, onneks on toiset vaihtarit aina tukemassa! Tsemppiä kans sinne, eiköhän me suomalaisella sisulla pärjätä!

Anonyymi - mua alko niin paljon hymyilyttää ku luin sun kommentin! Voin luvata et saat sen/ne vaihto-oppilaat niin iloseks ja ne oikeesti arvostaa sitä!! Mä ainaki jos joku tulee sanoo ees jotain niin tulee paljon paljon ilosemmaks ja oikeesti arvostan niit:)

Katja kirjoitti...

Ihanaaa että joku osaa pukea samat ajatukset näin hyvin sanoiks ja ihanaa tietää ettei oo ajatusten kanssa yksin :) tää piristi omalla tavallaan päivää, tsemppiii !

Sarkku kirjoitti...

Hei kiitos paljon, noi sanat kannustaa mua viel enemmän menemään puhumaan niille vaihtareille :)

-se äskönen anonyymi

Noora kirjoitti...

Katja - jep, oikeestaan en osannu odottaa etten ookkaa yksin näitten ajatusten kanssa! tsemppiä sullekin!!

Sarkku - jeje kerro sitte miten meni!!

Anonyymi kirjoitti...

Moi! oon itte lähössä en syksynä vaihtoon ja musta tuntuu että kaikki hehkuttaa että "se on paras vuosi ikinä" ja niinhän se varmaan onkin. Mutta kukaan ei oikeen puhu siitä että se on myös raskas vuosi. Joten oli tosi kiva että kirjotit oikeesti miltä susta tuntuu niin osaa sitten ittekkin vähän varautua tulevaisuuteen :)

Essi kirjoitti...

Moi! Tosi hieno teksti, hyvä kuulla etten oo yksin samassa tilanteessa koska must tuntuu et mun ympärillä olevilla vaihtareilla on joku miljoona kaveria ja tekemistä viikon jokaselle päivälle... Ite vaihoin perhettä niin että tulin 1kk myöhässä nykyiseen kouluun ja ihmisillä oli jo omat porukat :/ Muutenkin tääl Saksassa ollaan niin paljon pidättyväisempiä että 4kk jälkeen mulla on 2 vaihtarikaveria ja se siitä. Kyselen ihmisiltä et pääseekö mukaan ja haluutsä tehä jotain mun kaa, mut jotenki se vastaus on aina et katotaa joskus tai sit ne peruu sen 10min ennen ku ois tarkotus lähtee jonnekin. Oon surullinen ettei mul oo yhtään kunnon saksalaist kaverii ja koht on jo joulu!! Aika vähenee ja vähenee ja must tuntuu et kaikki mitä yritän on ihan turhaa eikä ketään kiinnosta et oon täällä ja yritän ystävystyy. Välillä on ihan supermahtavia päiviä ja välillä en jaksais esittää pirteetä ku tekee mieli itkee. Kyl tää tästä, tsemppiä sulle sinne :) !

"If you are going through hell, keep going" Winston Churchill